maanantai 14. marraskuuta 2016

Marraskuun SNY-paketti

Marraskuun SNY-paketin teemanahan oli, vähän tiivistäen, itsetehtävä lahjaidea jollekin läheiselle. Salainen ystäväni oli toteuttanut tämän laittamalla pakettiin ohjeen ja langat kivoihin nyöritettyihin polvisukkiin. Luulenpa, että päädyn neulomaan sukat tyttärelleni, joka viettää synttäreitään nyt marraskuussa. Harmaa Novitan Duo-lanka tosin on niin minun väriseni, että taidan säästää sen omiin sukkiini, ja neuloa tyttärelle jostain muusta väristä.

Paketissa oli ohjeen ja lankojen lisäksi herkkuja niin minulle kuin koirallekin. Oma pussini on vielä avaamatta, mutta koira sai jo maistiaisen, joka katosi parempiin suihin pikavauhtia. Lisäksi sain ison paketillisen tuikkukynttilöitä. Mistähän SNY tiesitkin, että nämä olivat minulta juuri loppumassa? Hauska tuunattu korttikin osui taas ihan kohdilleen, kortin koira kun muistuttaa kovasti meidän koiraamme. Samanlainen punainen pantakin kaulassa :)

Kuvaaminen ei minulta tässä pimeydessä  oikein ottanut onnistuakseen, siksi vain yksi kuva, ja sekin valitettavan kehno. Saa siitä jonkinlaisen käsityksen toivottavasti kuitenkin.


Vaikka kuva onkin huono, paketin sisältö osui taas ihan nappiin. Suuret ja lämpimät kiitokset sinulle SNY!

KIITOS!








sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Worsted Boxy

Suunnitelmat on tehty muutettaviksi. Alunperin minulla oli tarkoituksena osallistua Joji Locatellin syksyiseen yhteisneulontaan neulomalla kauan haaveilemani Japan Sleeves Dropsin Alpacasta. Pienet pätkät pitsiä neulottuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ihanan pehmeä alpakka on tähän malliin ehkä vähän liiankin pehmeää. Kauniit pitsikuviot eivät erotu kunnolla. Päädyin purkamaan aloituksen, ja vaihtamaan sekä langan että mallin. Nyt malliksi valikoitui ihan peruspaita, helppo ja yksinkertainen Worsted Boxy.


Lankana tässä on Malabrigon Rios värissä Aguas.  Lanka on 100% merinoa, aivan ihanaa neulottavaa. Ja valmis neule todella miellyttävän tuntuinen pitää.


Ainoa asia mikä tässä vähän harmittaa on se, että paidan helmassa lanka muodostaa tuollaisia vinoja raitoja. Näin jälkeenpäin ajatellen, tämän olisi välttänyt, kun olisi tajunnut neuloa kahdelta kerältä raidoittaen.  No, tällaisenaankin tätä tulee varmasti käytettyä, ja nythän minulla on hyvä syy neuloa paidasta toinen, parempi, versio.

Neuloin paidan puolta kokoa suositeltua (5,5 mm) pienemmillä puikoilla ja M koon silmukoilla, ja mielestäni koko meni näin aika nappiin. Lankaa kului 430 g.


Lankaihanuus piti tietysti käyttää tarkkaan. Loppu 70 g riitti juuri ja juuri Field of Wildflowers myssyyn.


Nyt minulla on siis uuden lempipaidan lisäksi myös uusi lempimyssy. Ja kyllä se Japan Sleeveskin vielä puikoille pääsee, kunhan joululahjaneulomukset on ensin neulottu.