lauantai 28. toukokuuta 2016

Mysteerihuivi valmis

Osallistuin MeijuKP:n Raverlyssa järjestämään mysteerihuivineulontaan. Vapunpäivänä aloitettiin, ja nyt on sitten valmista. Mysteeri säilyi hyvin viimeiseen vihjeeseen asti, missään vaiheessa en osannut ennakoida tai arvata minkälainen olisi seuraava vihje tai millainen tulisi valmiista huivista. No, tällainen siitä sitten tuli.

Lanka: BC Garn Semilla
Puikot: 4,5 mm
Huivin koko: leveys 180 cm, korkeus 60 cm

Ohje on kirjoitettu vähän ohuemmalle langalle ja pienemmille puikoille. Silloin huivi toimii varmasti hyvin kaulalla. Omani on enemmänkin hartioille kiedottavaa kokoa. Tykkään tästä kuitenkin juuri tällaisena, ihanan lämmin ja pehmeä.

  Edit. Pitihän tähänkin vielä lisätä tämä "värimallikuva"



Tällä kertaa neuloin mallin lähes täysin niin kuin ohjeeseen oli kirjoitettu. Vain yhden ihan pienen muutoksen tein. Jätin nimittäin päättelykerroksen nirkoista joka toisen pois.



Viimeksi Lempi-huivia neuloessani nuo nirkot tuottivat vielä tuskaa, ja lopulta päädyin jättämään ne pois. Nyt kuitenkin hyvän ohjevideon avulla onnistuin. En ehkä vielä täydellisesti, mutta riittävän hyvin kuitenkin.


Kiva projekti ja minusta kiva lopputulos. Ja tulipa samalla opeteltua vähän paremmin Raverlyn toimintaakin. Ensimmäiset projektit on nyt sinnekin lisätty.



2 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää huivisi. Uskon että näyttää paremmalta kun ei nirkkoja olekaan niin taajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskon itsekin että tämä määrä nirkkoja on sopiva tähän melko raikkaan väriseen versioon.

      Poista