sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Lokakuun SNY-paketti

Lokakuun pakettini ehti tehdä pienen kierroksen ennen saapumistaan, mutta löysi kuin löysikin perille. Niinhän sitä sanotaan, että hyvää kannattaa odottaa, ja tämä sanonta piti kyllä paikkansa tässäkin tapauksessa. Paketista paljastui vaikka mitä mielenkiintoista ja ihanaa. Kunhan ensin sain kerittyä auki tämän käärön.


Teemaväristä ei jäänyt epäselvyyttä. Ja parahin SNY, oranssi väri ei ollut lempivärieni listalla siitä syystä, etten halunnut jatkaa listaa loputtoman pitkäksi. Pidän kyllä myös oranssista. (niinkuin oikeastaan ihan kaikista väreistä).

Kääröä piti kasassa muutama kerällinen lankaa, Päällimmäisenä Seiskaveikkaa ja sen alta löytyi SandnesGarnin Smartia, joka onkin itselleni ihan uusi tuttavuus. Kiva päästä sitäkin kokeilemaan. Ei ihme, että lankaa oli tarvittu paljon, kun sillä piti peittää tällainen määrä aarteita


Huovutettua saippuaa pitää ehdottomasti kokeilla. Olen sellaisia joskus nähnyt, mutta neuvot tekemiseen pitää kyllä googlettaa. Hauska sattuma olivat nuo sakset, juuri päivällä olin ajatellut, että pitää ostaa sellaiset uudet kadottamieni tilalle. Tee on kuvanottohetkellä jo nautittu, samoin Daimista on jäljellä enää kuoret. Hyviä olivat molemmat :)

Näiden kaikkien lisäksi kääröstä paljastui vielä tällainen paketti


Ja paketista lisää lankaa


Tästä Salidasta olen joskus yhdet sukat kutonut, oli oikein mukavaa neulottavaa.

Ja vielä pitää erikseen mainita kortti. Taas SNYni oli löytänyt ihanan kirahvikortin. (älä kuitenkaan ota mitään stressiä näistä korteista, minulle kelpaa kyllä muutkin kuva-aiheet)


Tämän varsinaisen paketin vielä seikkaillessa matkoillaan, salainen ystäväni ehti jo lähettää toisenkin paketin. Tästä 'lohdutuspaketista' paljastui sukkalankaa, heijastin ja värikäs kortti. Heijastin roikkuu jo takissani, ja langoista tuli vain huonoja kuvia, joten niitä en nyt tähän laita. Kaunista murrettua vihreää ja lämpimän punaista ovat väriltään.

Oikein oikein suuret ja lämpimät kiitokset sinulle SNY! Ihan mahdottoman hieno paketti!



tiistai 18. lokakuuta 2016

Peeping Cowl

Syksy etenee, ja arki kiireineen tuntuu iskeneen päälle ihan täydellä voimalla. Neuleaikaa ei tunnu olevan tätänykyä nimeksikään. Ja jos jotain valmistuukin, se kuuluu kategoriaan "toistaiseksi salaista"
Yksi näytettävä juttu kuitenkin on. Joji Locatellin Raverlyryhmässähän on menossa syksyinen KAL, ja siihen osallistuin tällä Peeping Cowl kaulurilla.


Lankoina tässä on Louhittaren luolan Tuulen tytär värissä karpalo ja kolme Väinämöisen minivyyhtiä, väreinä mm okra ja savu. Kolmosen pyöröllä neuloin.  Hiukan piti mallia muokata, jotta sain langat riittämään. Halusin kuitenkin käyttää juuri näitä värejä, sopivat minusta niin hyvin tähän syksyiseen ajankohtaan.


Raitoineen ja erilaisine mallineuleineen tämä oli oiken mukavaa neulottavaa. Keskittymistä vaativat pitsi- ja palmikkoosuudet ja helpot raidat vuorottelivat sopivasti, kyllästymään ei ehtinyt.

Jojin KAL jatkuu vielä marraskuun alkuun. Saa nähdän ehdinkö saada siihen mennessä valmiiksi jotain muutakin...