maanantai 25. huhtikuuta 2016

Leskenlehtisukat

Näistä sukista tuli lopulta ihan pakkomielle. Kevään ensimmäiset keltaisena loistavat leskenlehdet toivat päähän ajatuksen neuloa ne kukat myös sukkiin. Selkeä idea mallista ei vaan oikein ottanut muodostuakseen. Ajatus ei kuitenkaan jättänyt rauhaan, ja kun lankakaupassa käsiin osui kerä juuri oikean keltaista Tundraa, oli pakko jotain yrittää.


Näissä on käytetty keltaisen lisäksi vihreää Tundraa ja vaaleanharmaata ja tumman aniliinia Sallaa. Neulottu 3,5 mm:n puikoilla.



Kukkien keskustoihin on pistelty pari silmukkaa Seiskaveikan sateenkaaren keltaisesta osasta napsastuilla pätkillä. Näitä pätkiä ei ole päätelty, ne on vaan nurjalla puolella solmittu umpisolmuun. Ehkä vähän turhaa näpräilyä nuo keskustat, mutta minusta ne tuovat kukkiin lisää ilmettä.

Tässä vertailun vuoksi esikuvat



En oikein osaa päättää mitä mieltä olen lopputuloksesta kokonaisuudessaan. Ihan täysin tyytyväinen en ainakaan ole, mutta tulipahan tehtyä. Mukavan tuntuiset ovat kuitenkin jaloissa, ja Tundraa on aina ilo neuloa.



Viimeaikoina on puikoilla ollut aika paljon vihreää, ehkä kevään innoittamana. Seuraavaksi kuitenkin jotain muuta.



5 kommenttia:

  1. Kyllä ne ovat leskenlehdet. Kiva idea sukkiin, pidän:) Tundra lanka on ihanan pehmeää ja kutiamatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tundra on kyllä ihan suosikkisukkalankojani, eikä tuo Sallakaan yhtään hassumpaa ole.

      Poista
  2. Nämä ne on aivan ihanat ja miten aurinkoiset voikaan sukat olla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ainoo Elina! Ja anteeksi, että huomasin käydä hyväksymässä tämän vähän viiveellä.

      Poista
  3. Tosi kiva idea ja hieno lopputulos :).

    VastaaPoista