Näytetään tekstit, joissa on tunniste puuvillalanka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puuvillalanka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. joulukuuta 2016

Viimetipan valopallot

Tämän joululahjan kanssa oli todellakin tulla kiire. Joo, myönnetään, minulla on vähän taipumusta jättää asioita viime tippaan, mutta tällä kertaa myöhäiselle aloitukselle on kyllä hyvä selityskin. Olin nimittäin jo hyvissä ajoin syksyllä neulonut äidilleni lahjaksi huivin. Vähän ennen joulua tuli kuitenkin jostain syystä äidin kanssa puhetta huiveista, jolloin hän totesi kaapissaan olevan monta ihan käyttämätöntä huivia, hän kun ei ole huivi-ihminen ollenkaan. No enhän minä tämän jälkeen  voinut huivia pakettiin kääriä, piti pikavauhtia keksiä jotain muuta.

Olin kuvissa ihaillut kauniita virkattuja valopalloja, mutta en oikein luottanut omiin virkkaustaitoihini. Ihana-lehdestä löytyi kuitenkin niin hyvät selkeät kuvalliset ohjeet, että uskaltauduin kokeilemaan. Virkkasin ympyröitä aina kun oli vähänkin aikaa, töissäkin tauoilla koukku viuhui. Ja sain kuin sainkin lahjan ajoissa valmiiksi.


Pallot on virkattu Haeklegarn Nr 5 puuvillalangasta, 1.75 mm:n koukulla ja kovetettu Erikeeperin ja veden seoksella.

Vielä aatonaattona näytti pahasti siltä, että ei valmista ei tule ajoissa, mutta vuorokauden vaihtuessa kovetteeseen kastellut pallot sai ripustaa kuivumaan.


Aamulla pallot olivat kuivuneet, ja valot sai laittaa paikoilleen.


Kaikki pallot eivät ole aivan pyöreitä, taisin täyttää joitain ilmapalloja vähän liikaa. Muuten olen kyllä lopputulokseen ihan tyytyväinen, ja lahjansaajakin vaikutti ilahtuneelta.


Tällaiset voisi kyllä jossain vaiheessa virkata omaankin kotiin.



                                            VALOISAA UUTTA VUOTTA 2017!



keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Naistenpäivän pikkuhuivi

Piipahdin tuossa maaliskuun puolella tutussa lankakaupassa hiukan täydentämässä sukkalankavarastoani. Ostoksia jo maksaessani huomasin kassan vieressä korillisen kivannäköisiä keriä ja lapun "Yhdestä kerästä pikkuhuivi, lanka ja ohje nyt naistenpäivän tarjouksena". Kauppiaan kaulassa oleva mallihuivi näytti niin kivalta, että nappasin kerän mukaani, vaikka langan paksuus (tai oikeammin ohuus) vähän arvelutti.

Kotona hypistelin kerää muutaman viikon, kunnes lopulta sain aloitettua. Lanka tuntui aluksi tosi ohuelta, melkein kuin ompelulangalta. Vauhtiin päästyäni työ kuitenkin eteni nopeasti. Kun kerä oli loppumassa, ja tuli aika aloittaa päättelyreunus, en malttanutkaan lopettaa. Kävin hakemassa toisen kerän lankaa ja jatkoin huivia vielä vähän suuremmaksi.


Tähän päätökseen olen kyllä oikein tyytyväinen. Huivista tuli mielestäni juuri sopivan kokoinen keväthuivi.


Malli oli lopulta tosi kiva neuloa. Sopivan simppeli vaikka televisionkatselu- tai matkaneuleeksi, mutta reunuksen levenevä ja kapeneva pitsikuvio toi sen verran mielenkiintoa ettei ehtinyt tylsistyä.



Kaikenkaikkiaan kiva projekti, ja juuri tähän ajankohtaan sopiva käyttökelpoinen huivi.

Malli: Lanka- ja käsityöliike Anjalin/Susanna Hellberg
Lanka: SMC Tahiti (99% puuvilla, 1% polyesteri, 50g=280m)
Puikot 3,5 mm