tiistai 9. elokuuta 2016

Väriliemiä

Kesäloman aikana innostuin kokeilemaan lankojen värjäystä. Joskus aikoinaan olen kokeillut värjäystä Kool-Aid juomajauheella, mutta silloin lopputulos ei ollut erityisen onnistunut. Tällä kertaa päädyin käyttämään kaupan elintarvikevärejä, kun Ullasta löytyi niille hyvät ohjeet.  Hyvistä ohjeista huolimatta tulokset olivat vaihtelevia. Parhaiten onnistuivat minusta siniset ja turkoosit sävyt.


Tummin sininen on tosin käynyt värikylvyssä neljä kertaa. Alunperin valkoisesta Nallesta oli ensin tarkoitus tehdä kelta-oranssia. Väri jäi niin haaleaksi, että päädyin värjäämään sen uudelleen punaisella. Ei toiminut vieläkään. Jostain olin lukenut, että etikkapunajuuriliemellä voisi myös värjätä. Tuumasta toimeen, mutta tuloksena edelleen haalean marjapuuronpunaista lankaa. Lopulta upotin langan vielä siniseen liemeen, ja bingo! Viimeinkin kelvollinen lopputulos.


Yhden kohtuuonnistuneen kelta-oranssinkin sain aikaiseksi. Pohjana tässä luonnonvalkoinen Mellanraggi



Kolme vyyhtiä Jäsbogarnin valkoista Mioa muuttui kirjavaksi


Violetin ajattelin alunperin valkopohjaiseksi pinkein ja turkoosein roiskein, Huuhteluvaiheessa värit kuitenkin sotkeentuivat rumasti. Sinistä ja punaista oli vielä tilkat jäljellä, joten tein niistä uuden liemen. Aika kiva lopputulos näinkin.

Hiukan olen jo ehtinyt värjäämistäni langoista neulomaankin. Mioista on huivi pingottumassa, ja turkoosi-vihreästä Mellanraggista on tulossa sukat


Nähtäväksi jää miten nämä värit kestävät käyttöä. Vielä haluaisin saada aikaan kunnon kirkkaanpunaista lankaa. Sitä varten pitäisi ehkä hankkia jotain happovärejä. Ja kasvivärjäystäkin olisi mielenkiintoista kokeilla. No, ehkä sitten seuraavalla kesälomalla...



6 kommenttia:

  1. Ihania värjäyksiä. Kokeilin tässä kesän aikana sinisellä elintarvikevärillä värjätä ja hyvin onnistui. Värjäämisessä on aina pelkona että millainen on lopputulos, mutta ainahan voi värjätä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värjääminen on kyllä mielenkiintoista puuhaa, koskaan ei voi etukäteen olla varma lopputuloksesta. Mutta ihan niinkuin sanoit aina voi värjätä uudelleen.

      Poista
  2. Voi et on ihania värejä! Kademielellä katselen ja ihailen... Varsinkin kaikki sinisen sävyt on tosi kauniita!
    Mut eikä totta oo et värjääminen on hirmu hauskaa puuhaa ja jännittävää, kun ei koskaan voi tietää mikä se lopputulos on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kauniita värejä olet itsekin saanut aikaan. Joo, jostain syystä sinisen sävyt näyttävät onnistuvan parhaiten.

      Poista
  3. Oi, ihania värejä<3 Ja enpä olisi arvannut, että elintarvikeväreillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Elintarvikeväreillä on helppoa ja turvallista aloittaa värjääminen. Nähtäväksi jää miten sitten kestävät pesua.

      Poista